AnnuKath: Annapurnia ja oksupoksuja

tai toisinpäin: Oksupoksuja ja Annapurnia. Sillä oksupoksut ehtivät ensin.

Lauantai 13.11. Pokhara - Naya Pul 1070 m - Tikhedhungga 1480 m

Aamukahdeksalta saimme kyydin Pokharasta Naya Puliin. Mukanamme assistantti, eli oppaaksi opiskeleva kantaja Puspa sekä kantaja Archana.

Alkumatka meni hyvin. Olin nauttinut Pokharassa ison Trekker's breakfastin. Muutaman tunnin jälkeen pysähdyttiin teelle. Jossakin meni kuitenkin pieleen, sillä aika pian teen jälkeen olo alkoi muuttua helvetilliseksi. Jouduin ensin turvautumaan pariinkin otteeseen "natural toilettiin" ja sen jälkeen, kohta matkaa jatkettuamme kiirehtimään ravintolan terassin ohi, ennen kuin tyhjensin loput yläkautta. Olin kalpea ja hikoilin.

Jouduimme jäämään seuraavaan majataloon Tikhedhunggaan. Se oli nimeltään Indra ja sijaitsee välittömästi Kamala guesthousin jälkeen.

Kamala on melko yleinen naisen nimi Nepalissa. Ja voitte uskoa, että se pistää joka kerta suupielet nykimään yhtä lailla. Pokharasta voit löytää myös Kamalan pesulan. Ja mainittakoon vielä reitin varrelta löytyivät myöhemmin myös Bipi- ja Sankar-guesthouset.

Otin takaisin matkanteon kärsimykset ottamalla kylmän suihkun kuumassa suihkussa (ei toiminut) ja nukkumalla. Ajattelin homman olevan sillä selvä ja söin kevyen iltapalan. Yö meni sitten.. kuinkas muuten kuin vessassa juosten. Kärsimykset olivat varsin pieniä klo 3.30 asti, jolloin kaikki tuli taas yläkautta vauhdilla ulos. Enkä voinut vessanpyttyäkään halia, kuten uusseelantilainen huonenaapuri aamulla säälivästi totesi.

Sunnuntai 14.11. Tikhedhungga 1480 m - Ghorepani 2860 m

Sunnuntai alkoi siis aika väsyneissä ja sekavissa tunnelmissa kello 6.30 aamupalalla ja sen jälkeisellä lyhyellä levolla. Joku kysyi, enkö halua palata Pokharaan. En halua. Matka eteni, vaikka hitaasti. Yhtään ei lohduttanut tieto siitä, että kyseessä oli koko vaelluksen vaativin päivämatka. Vielä aamupäivällä olin valmis palkkaamaan ponin alleni, mutta niitä ei ollut saatavilla. Ponin vuokra olisi ollut varmaan pienempi kuin aineelliset vahingot, jos olisin sattunut kuukahtamaan kesken nousujen. Puolenpäivän jälkeen poni oli jo mahdollista saada, mutta hinta oli sen verran suolainen suhteessa vähemmän heikkoon oloon, että päätin kävellä loppuun asti. Sitä paitsi olin juuri syönyt melkein lautasellisen daal bhaatia. Johan sitä oltiin yli puolenvälin neljän tunnin patikan jälkeen. Aamulla olin ottanut kiehtovan cocktailin kotoisaa Imodiumia sveitsiläisten ja dubailaisten lääkkeitten kanssa. Mikään ei siis liikkunut enää mihinkään suuntaan.

Maanantai 15.11. Ghorepani 2860 m - Poon Hill 3193 m - Tadapani 2630 m

Sunnuntain päätepiste oli Ghorepani, jossa on myös Poon Hillin näköalapaikka. Minun kohtaloni oli kaatua sänkyyn suoriltaan, tällä kertaa kuuman suihkun jälkeen. Aamulla herätys oli viideltä, että ehdimme kiivetä auringonnousua katsomaan Poon Hillille. Tunnin pituinen nousu oli ehkä kovin ponnistus, keho pisti ihan kunnolla hanttiin. Onneksi Puspa tarjoutui kantamaan selkäreppuni.. ja onneksi aurinko nousi, pilvet hälvenivät ja kaikki oikeat, isot koettelemukset alkoivat olla ohi...

joulukukkapensas

rakas päiväkirja...

jään hotellihuoneen ikkunaan....

Vointi alkoi olla jo ihan hyvä. Olin epäillyt itseäni ja sitä, voinko lähteä tätä korkeammalle Everest Base Campille, mutta päivän mittaan aloin olla vakuuttunut, että se voisi olla keväällä mahdollista. Sairastuminen meni onneksi nopeasti ohi, eteneminen oli siitä huolimatta mahdollista eikä haavereitakaan sattunut. Upeat maisemat korvasivat kivut. Kolmas yö vietettiin Tadapanissa Panorama View Point -hotellissa. Täällä kylmyys tuntui jo painuvan luihin ja ytimiin. Vaikka makuuhuone oli varmaan yhtä kylmä kuin Ghorepanissakin, oli iso merkitys sillä, että yhteinen ruokailutila oli täällä lämmitetty vain kaasulla ja hyvin kevyesti silläkin. Myöskään vaatteita ei saanut minnekään kuivumaan. Hotellin nimi selittynee maisemilla, jotka ovat kirkkaina aamuina ihailtavissa hotellin pihasta. Pistin kellon ajoissa soittamaan, osittain senkin vuoksi, että saisin katkaistua kymmenen tunnin prinsessanuneni. Voimia oli vielä kerättävänä ja yleensäkin kaikkina öinä tuli nukuttua tosi paljon ja hyvin. Taukopaikoilla ei oikein ole mitään tekemistäkään, turista muitten trekkailijoitten kanssa tai pelata vaikka Heitä sikaa -peliä, kuten Tadapanissa teimme brittien kanssa. Niin, ja sitä auringonnousua ei näkynyt, oli turhan pilvistä.

Tiistai 16.11. Tadapani 2630 m - Jhinudanda 1780 m

Pääsimme aloittamaan matkan kello 8.00 ja päivän urakka oli tehty jo klo 15.00. Jhinudandan yöpaikan, Namaste hotellin ruokalista oli tehty niin ovelasti, että oli pistettävä elämä risaiseksi ja tilattava tavallista juhlavampi illallinen: hampurilainen salaatilla ja ranskalaisilla sekä jälkiruoaksi Mars-rulla ja maitokahvi! Mutta miksi olimme Jhinuun menneet? Kuumat lähteet tietenkin kiehtoivat! Mikäs sen mainiompaa kuin löllyä kuumassa vedessä kesken vaelluksen!

Mars-rulla

1. tee taikina ja kaulitse iso ympyrä

2. laita keskelle yksi tai kaksi Mars-patukkaa murskattuna

3. taita taikina kahtia ja sulje taskuksi

4. paista voissa tai öljyssä

5. anna suklaan valua sormissa ja nauti hyvällä omalla tunnolla vähintään 8 tunnin ylämäkikävelyn jälkeen.

Kuva-arvoitus? Mikä oli myös kivaa vaelluksella? Oikein!! Pääsin hetkeksi Suomeen, lokakuun alkupuolille keltaisten lehtien kahinaan, kuulaaseen pikkuplussakeliin, kuolevan luonnon tuoksuun!

Mutta Suomessa en ole koskaan tuntenut itseäni niin pieneksi luonnon keskellä kuin täällä. Kun ohitat polun sulkemiseksi tehdyn aidan ja astelet varovasti maanvyörymän yli, ymmärrät ettei kaikki ole hallittavissa.

Keskiviikko 17.11. Jhinudanda 1780 m - Bhickok Deurali 2100 m

Viimeinen kokonainen vaelluspäivä alkoi taas ajoissa klo 8.00. Upeet maisemat ja vuoret, nousua ja laskua ja riippusiltoja, kirjoitin päiväkirjaani. Ghurjungnissa polku kulki kyläkoulun pihan läpi. Melkoiset maisemat lapsilla käydä koulua ja tiiviisti aidattu lentopallokenttä koulun pihan jatkeena!

Yöksi saavuimme Bhickok Deuraliin, kylään, jonne ei tule vesijohtovettä, vaan kaikki vesi kannetaan päivittäin. Pisti ajattelemaan omaa vedenkulutusta. Ehkä veden puute ja sijainti myös karkottivat osan trekkailijoista, sillä olimme hotellimme ainoat asiakkaat. Naapurihotellissa sen sijaan näytti olevan kaksikin huonetta varattuna. Hotellin omistaja kertoi käyneensä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Matkustustyylinä on käydä niissä maissa, joissa voi yöpyä tuttujen luona. On siis tullut koluttua muutakin Eurooppaa. Hän kertoi tyttärensä opiskelevan Jyväskylässä. Kun kysyin, miten hänellä sielä menee, ei vastaus ollutkaan pelkkää auringonpaistetta, vaan myös kylmää säätä ja yksinäisyyttä. Vietimme iltaa kaminan loimussa ja vanhana partiolaisena osasin väistyä - joka kerta - kun kaminaa elvytettiin palonesteellä. Muuten olisi nimittäin tullut palovammoja tai ainakin vaatevaurioita ja säikähdystä.

mansikka

Torstai 18.11. Bhickok Deurali 2100 m - Phedi 1130 m

Viimeinen yö oli tosi lämmin, nukuin jopa ilman sukkia ja säärystimiä! Myös vatsa alkoi olla normaali alkuviikon kemiallisen sokkihoidon jälkeen. Laskeuduimme 1130 metriin Phediin, jonne saavuimme sovitusti kello 13.00.

Milet (tai jotkut kirjoittavat myös millet) on jonkunlainen heinäkasvin osa, josta nepalilaiset valmistavat kotiviiniään eli raksia. Puhuisin ehkä kuitenkin ennemmin viinasta kuin viinistä. Lisäksi miletin siemeniä käytetään ruoan joukossa. Minä maistoin milet-pannukakkua viimeisellä tauolla. Naureskelivat ja varoittelivat mahavaivoilla, mutta minä sanoin, että Suomessa syömme aina tummaa leipää. Mämmistä en sen sijaan maininnut mitään. Enkä mitään mahavaivoja milet-pannukakusta saanutkaan.

Nepalissa ainakin Annapurnilla ja Everestillä majoittautuminen tapahtuu joko teltoissa tai majataloissa. Jälkimmäisessä systeemi on se, että majoittuminen itsessään ei maksa kuin euron tai kaksi yöltä - JOS myös hoidat ruokailusi majatalossa, etkä mene naapurin puuropöytiin. Minulla meni majoituksiin ja ruokailuihin alle 10 €/päivä. Syynä on tietenkin ensimmäisten päivien ruokahaluttomuus sekä eväät, joita sain mahdutettua kymmenen kilon painoiseen rinkkaani. Ohjeena oli varata majoitukseen ja ruokaan 15-20 € /päivä. Tosin myös korkeammalla on kalliimpaa, sillä ruoka kuskataan polkuja pitkin perille jalka- tai kaviovoimin. Homma toimii majataloissa ja muissa ravitsemusliikkeissä varsin ketterästi niin, että kantajat tai oppaat ottavat asiakkailtaan tilaukset ja hoitavat ne keittiöön, kuten laskutuksetkin.

Ostimme kantajat, automatkat, Tims-kortit sekä vaellusluvat Chhetri Sistersiltä, joka tunnetaan myös Three Sistersinä. Naiset pyörittävät hostellia ja vaellusbisnestä Pokharassa. Homma toimii hyvin ja tukee paikallisten naisten työllistymistä ja kouluttautumista. Puspaa haastatellessa hän kertoi firman olevan myös varsin lojaali heitä kohtaan. Koulutus on maksutonta eikä ilmeisesti sido pitkiksi ajoiksi. Muutama opas oli lopettanut työnsä ja perustaneet majatalon ja firma oli suhtautunut siihen kannustavasti. Palvelun hinnaksi tuli noin 20 €/päivä. Suosittelen lämpimästi!

www.3sistersadventure.com

Nepal on täynnä ihmeellisiä ja kauniita asioita, mutta olen nähnyt myös paljon surullista ja ikävää. Yksi surullisimmista asioista on mielestäni soranhakkaajan ammatti. Teiden varsilla voit nähdä katoksia, joissa isketään kivestä soraa. Useimmiten aikuinen, mutta ei valitettavasti aina niinkään. Ei ihmiskehoa ole tehty siihen eikä korvaus työstä voi olla suurensuuri.

Ja sitten yksi kaunis asia? Viimeksi ajattelin pyykkien kuivattamista. Mitäs sanotte, jos vien ensi kesänä palattuani pyykkini kuivumaan liikenteenjakajaan tai sillankaiteelle? Täällä värikkäät kangasparret tuovat iloa ja eloa kuivuessaan milloin missäkin.