Rooma, Rauma ja Pariisi. Ja sarvikuonot.

Nyt ne on nähty! Kolmen tärkeän kaupungin perään halusin ja sain vielä ne sarvikuonot!

Koulusta alkoi kokeitten päätteeksi loma ja nyt minulla on aikani toteuttaa Tätä vielä haluan tehdä Nepalissa -listaani. Aika alkaa käyda pelottavan vähiin, kaksi kuukautta ja rapiat. Sarvikuonot olivat numero yksi. Seuraavaksi suuntaan Lumbiniin Buddhan synnyinsijoille. Sen jälkeen ohjelmassa on Chitwanin alueen partioleiri ja loppuhuipentumana vielä vaellus.. päätin luopua Annapurna Base Campista ja ottaa palaa isomman haasteen: Annapurna Circuitin Jomsoniin asti. Se tietää kipuamista yli 5 000 metriin ja noin 12 päivää aikana. Lisäksi persusta koetellaan tunteja busseissa tai jeepeissä... mutta odotan, että se olisi sen arvoista. Ainakin siellä on kylmä! Ehkä jopa lunta... oppaani kertoi, että viime viikolla oli vielä sadellut lunta. Hyvää vaihtelua Chitwanin helteelle..

Aasialainen tapa syödä oikealla ja hoitaa likaiset hommat vasemmalla kädellä on ainakin Suomessa ajatellen aina pientä hupaa aiheuttava. Täällä olen tottunut käyttämään pelkkää oikeaa kättä ruokailussa niin, ettei minun tarvitse enää ajatella asiaa (saatikka sitten istua vasemman käden päällä). Minua huvittaa enää lähinnä naisten kynsilakan käyttö: vain vasemmassa kädessä on kynsilakkaa. Oikean käden kynnet pidetään aina lyhyinä ja lakkaamattomina. Parhaimmillaan vasemmassa saattaa olla pitkät, kauniit, lakatut ja koristellut kynnet ja oikeassa lyhyet, lakattomat kynnet.

Huvittavaa on myös aasialaisten kursailematon tapa kysyä tosi suoraan, jos kysytyttää. Viimeisenä koulupäivänä pidin nelosten kuuntelukoetta yhdessä rehtorin kanssa. Luokan edessä seisoessamme tämä kysyi minulta ihan suoraan, että paljonkos minä painan. Ensimmäiset vastaukseni olivat tietysti kierteleviä: enpä tiedä tällä hetkellä, en ole pitkään aikaan käynyt vaa'alla, varmaan vähän liikaa eating rice, bhaat khaane.. you know.. Mutta herra Hirundra ei tähän tyytynyt. Lopulta sanoin.. tai kuiskasin, että siinä kuudenkymmenen paikkeilla ja odotin, että keskustelu olisi päättynyt siihen. Mutta ei! Hirundra katseli minua ja arveli, että painoni pitää kyllä olla lähempänä 70 kiloa!!

Lännessä tämä oikeuttaisi "kevyeen" avokämmenen ja posken kohtaamiseen.. tai jopa vuosia kestävään mykkäkouluun, mutta täällä en voi kuin toivoa, että ihmisten pieni pulleus on vain hyvästä.. Onneksi en ainakaan ole vielä saanut lisänimeä moti mikä tarkoittaa lihavaa naista tai tyttöä. Erästä miespuolista vapaaehtoistyöntekijää paikalliset kutsuvat nykyään lisänimellä moto...

Sellaisissa tunnelmissa alkoi siis loma koulusta. Loman aluksi oli kaksipäiväinen Holi-juhla. Se on värien juhla ja merkitsee käytännössä sitä, että kaikki ovat vaarassa joutua väripommituksen kohteeksi. Täällä Chitwanissa Holia juhlitaan kaksi päivää, muualla enimmäkseen vain yksi päivä. Ainakin Kathmandussa värien lisäksi lentää myös vesi.. mikä onneksi puuttui täältä. Holi on meidän kalenterissa maaliskuussa ja täysikuun aikaan.

Minäkin lähdin ensimmäisenä Holi-päivänä pienelle kävelylle (joo, kaivoin verta nenästäni..). Otin kameran mukaan, mutta puin huonot vaatteet päälle.. enkä kauas päässyt, kun joukko poikia tuli fillareilla vastaan ja sain värijauhetta päälle ihan kunnolla. Toisen Holi-päivän pysyinkin sitten kiltisti kotona. Sen verran työlästä oli tuo värijauheen peseminen ihosta, hiuksista ja vaatteista.. vaikka ihan hauskaa se olikin - olla hetken avaruusolion näköinen. Ja mielettömän hauskaa oli katsoa punaisia, vihreitä ja sinisiä ihmisiä huutelemassa Happy Holi! Tuotaisiko me myös Holi Suomeen?

Entä mitä muuta merkittävää on tapahtunut viime aikoina... Yhtenä päivänä norsu tuli käväisemään kotipihassamme. En ole meidän kulmilla nähnyt ennen norsuja, eivätkä varmaan muutkaan kovin usein, sillä ainakin parikymmenpäinen lapsilauma juoksi norsun perässä! Kotiin uutisoitavan arvoinen asia, vaikka täällä se ei niin ihmeelliseltä enää tuntunutkaan.

Ruoasta.. nyt minulla on ohje myös pakodoihin, joita valmistimme opettajien kanssa yhtenä iltapäivänä koulun jälkeen. Taikinaan tulee vettä, vehnäjauhoja ja kasviksia, kuten sipulia ja kaalia. Taikinasta tehdään pieniä mönttejä, jotka paistetaan öljyssä. Ei tarvitse varmaan kuvailla makua, ovatko hyviä vai eivät... Toinen vähän eksoottisempi ruoka on nimeltään koiral joka on itseasiassa kukka! Yhtenä iltapäivänä terassillemme ilmestyi puun oksia, joista Laxmin kanssa kukkia ja kukintoja irrottelin.. ja silloin tajusin, että niitä olen myös syönyt tarkaarissa ja maukkaita olivat!

Välillä koti-ikävä vaivaa ja tämän hetken suunnitelmien mukaan olen palaamassa Suomeen kesäkuun puolivälissä Tiibetin ja Kiinan kautta. Mikäs on ikävoidessä, kun elämäni ihanat ihmiset ovat Suomessa. Olen saanut ihan valtavasti kannustavaa sähköpostia ja etanapostiakin tänne. Kirjeitä ja paketteja suklaapatukoineen ja salmiakkeineen. Hesarin Teema-lehtikin tuli. Ei ole paljon parempaa, kuin lukea kotimaista, ajankohtaista lehteä... Teemasta löysin runon, joka on ollut minulta kadoksissa jonkin aikaa. Se sopii tähän työhön ja tilanteeseen niin hyvin, että olisi suorastaan virhe jättää se kopioimatta tähän.

Annetaan lapsille päiväksi maapallo

kuin kirjava ilmapallo että he saisivat

leikkiä ja laulaa tähtien seassa.

Annetaan lapsille maapallo

kuin jättiläisomena tai lämmin leipä

että he olisivat kylläisiä edes yhden päivän.

Annetaan heille koko pallo että maailma

edes yhden päivän saisi tuntea

mitä on ystävyys.

Meidän käsistämme lapset ottavat maan

ja istuttavat siihen kuolemattomia puita.

Nazim Hikmet (suom. Brita Polttila)

Taas! Häät!

Kovia menemään naimisiin nuo nepalilaiset. Olin toivonut - mutta turhaan - ettei kutsua viidensiin häihin enää tulisi. Jos ne eivät olisi sitten puun ja miehen häät. Enkä tarkoita tällä mitään puunhakkaajien ammattiliittoa, vaan ihan oikeasti: täällä on mahdollista pitää montaa vaimoa, mutta mennä naimisiin myös puun kanssa!

Rampurin Bhairabin toinen vaimo on puu ja samalla kylällä asuu muitakin puun kanssa vihittyjä. Täällä meidän kylällä en ole vielä moista kuullut. Oli kuulemma Bhairabin ensimmäisen vaimon, joka on lihaa ja verta (ja siis tarkemmin sanottuna ihan oikea ihminen), toive, että toinen vaimo olisi puu. Ei tarvitse sitten olla niin mustasukkainen ja on pienempi mahdollisuus, että mies ottaisi enää kolmatta vaimoa. Puuta ei valittu ihan kotitalon läheltä, sillä jos se sattuisi kuolemaan, joutuisi rakastava aviomies kohtaamaan kuivan käppänänsä joka päivä, eikä surusta tulisi loppua...

Mutta ei, minä sain siis kutsun tavallisiin, miehen ja naisen välisiin häihin. Tiedän, että moni haluaisi vaihtaa paikkaa kanssani siksi päiväksi, mutta minua vähän tylsistyttää jo. Kuut ja planeetat, horoskoopit ja ennustukset ovat taas oikeissa asennoissaan ja paras päivä vihkimiselle koittanut juuri tälle pariskunnalle.. Luulen, että tuossa uskossa piilee osasyy avioliittojen kestävyyteen.

Hautajaisetkin olivat melkein ajankohtaiset. Tosin ne ovatkin täällä enemmän miesten heiniä, me naiset kun ollaan vähän turhan liian herkkiä. Mutta näin kattoterassiltamme, miten naapuritalosta vietiin ruumista pois. Se oli peitelty oransseihin kankaisiin ja nostettu paareille. Rinnan päällä savusi jonkinlainen suitsuke. Talon väki istuksi kaikessa rauhassa pihalla, kunnes tavallinen, aasialaiseen tyyliin koristemaalattu rekka-auto ajoi pihaan. Miehet nostivat paarit varovasti rekan lavalle ja nousivat itse hytin katolle. Yhdellä oli kepinnokassa valkoinen silkkihuivi. Ja sitten rekka lähti, ruumis vietiin varmaan poltettavaksi. Myöhemmin rekka ja miehet palasivat. Pyhää vettä suitsutettiin saattajien päälle.

Viime päivitykseen kirjoitin vähän ylimalkaa, että Rahulin lempinimi on nykyään Lauri. Se on oikeastaan lauri. Sillä lauri tarkoittaa täällä ulkomaille töihin lähtenyttä sotilasta. Olen nähnyt myös elokuvan laureista. Suomalaiset Laurit aiheuttavatkin sitten hilpeyttä nepalilaisissa, kuten minunkin ystäväni Lauri vieraillessaan orpokodilla.

Paluu kolmen viikon loman ja sairastelun jälkeen kouluun toi muistiin ensimmäiset päiväni siellä. Lapset roikkuivat taas opettajanhuoneen ikkunoissa ja olin kaiken keskipiste. Yksi pojista antoi minulle kokonaisen paketin keksejä ja yksi tyttö tarjosi paikallista, kirpeää lapsi-karkkia. Joka ikinen myös tiesi, mitä olin sairastanut. Tähän asioitten jakamiseen on joskus vaikea tottua...

Koulussa olivat koeviikot alkaneet. Täällä oppilaita rasitetaan kolme-neljä kertaa vuodessa valtakunnallisilla kokeilla. Kouluun tulee koepaperit virallisen näköisessä, ruskeassa kirjekuoressa ja sitten oppilaat yrittävät ratkoa tehtäviä parin tunnin aikana. Rehtori näytti minulle vitosluokan englanninkokeet, joita kommentoin vaikeiksi. Sen jälkeen tehtäväni oli valvoa koetta. Rehtori pyysi hiljakseltaan, jos voisin neuvoa oppilaita vähän.. eihän ne näitä muuten osaa... Eivätkä osanneetkaan. Pidän sentään työvoittona, että sain muutamat oppilaat kirjoittamaan viimeistä tehtävää, ainetta, aiheesta "Minun kouluni". Annoin vain vihjeitä, mistä he voisivat kirjoittaa ja sitten päästiin eteenpäin. Tapaiko school raamro chha? Kati ketaketi schoolmaa chha? Eli millainen koulusi on? Kuinka monta lasta siellä on?

Joskus tekisi mieli sanoa, että räjäyttäkää Nepalin koulusysteemi. Nuo kokeet ovat yksi asia, jonka ensimmäisenä räjäyttäisin. Vapaaehtoiskaveriltani kuulin, miten toisessa koulussa oli syntynyt polemiikkia siitä, kun kokeitten tuloksia oli muuteltu niin, että heikoinkin pääsi niistä läpi. Ulkomaalaiset eivät tätä voineet ymmärtää, mutta paikallisille se oli ihan normaali käytäntö ja eräänlainen kunniakysymys... Siis sillä, mitä lapsi oppii ja osaa ja miten sen tasoa mitataan, ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä, että hän käy koulua ja saa kokeensa suoritettua.

Pikkulikkana pääsin aina vanhan pappan eli isän isoisän kanssa metsään hakemaan luudaksia eli koivurisuja luutia varten. Täällä pääsin kokeilemaan luudan valmistusta. Yhtenä päivänä Laxmi toi terassille kuivuneita kookoksen lehtiä. Karsimme niistä muun lehtiosan pois ja jätimme lehtiruodon. Nämä sitten koottiin tiukaksi nipuksi ja siitä syntyy nepalilainen luuta. Samanlaisia luutia olemme käyttäneet Kathmandussa, mutta siellä ne ostettiin kaupasta. Samaan aikaan, kun teimme luutia, oli Kopila kuokkimassa. Luulin, että hän käänsi maata, mutta tuloksena olikin korillinen inkivääriä!

Viime kerralla Pokharasta palatessani juttelin kiinalaisen ja taiwanilaisen pojan kanssa. He kysyivät minulta, tykkäänkö riisistä.. Menin lankaan! Yleensä kysymme samaan tapaan länsimaisten kanssa ja vakiovastaukseni on: kotona en syö normaalisti juuri koskaan valkoista riisiä. Toki saatan myös tokaista, että vihaan riisiä.. Mutta tietenkin idän pojille oli riisinpurenta kotoista ja mieluisaa.. heitä harmitti vain nepalilaisen riisin huono koostumus, sen kiinteys puuttuu! Sato kun korjataan kolme-neljä kertaa vuodessa eikä vain kerran vuodessa, kuten heillä...

Kulttuurit siis kohtaavat ja joskus kohtaavat niin, että ainakin pääkopan sisällä rytisee. Kerron yhden esimerkin ja korostan, että en halua sillä loukata ketään. Kuten en halua loukata millään blogiteksteistäni. Tarkoitushan on luoda rehellinen kuvaus siitä, millaista vieraassa maassa eläminen on. Kyse on siis erilaisista kansoista ja erilaisista tavoista. Mutta vastaavaan olen törmännyt ennenkin, vaan en vieläkään tottunut. Joka kerta tuntuu ihan yhtä pahalta.

Pyysin ystäviäni tuomaan Suomesta Fazerin sinivalkoiset suklaapatukat työkavereilleni kouluun. Kun palasin, vein patukat hyvillä mielin opettajille ja he olivat niistä tosi mielissään. Mutta kotona iltapäivälevolla ollessani kuulin ikkunan takaa keskustelua. Kopila-sisko kertoi Laxmille, miten olin tarjonnut (suomalaista!) suklaata koulussa. Missä on Praktikin ja Praktik'n, meidän lasten, suklaat, ihmetteli Laxmi. Pienen tovin kuluttua minua huhuiltiin ulos ja tarjottiin viinirypäleitä. Ja suklaa-asiaan kysyttiin vahvistus. Kyllä. Vein kouluun suklaata, mutta minulla ei ole enempää. En voi antaa suklaata lapsille. En ymmärrä, mistä lapset loihtivat naamalleen "koskaan en ole suklaata maistanutkaan" -ilmeet. Totuus kun on kuitenkin varmaan lähempänä sitä, että heidän pikkukehonsa ovat suoltaneet lävitsensä enemmän sokeria kuin minun vastaavina ensimmäisinä vuosinani. Sitä paitsi, tänne saapuessani toin kokonaisen laatikollisen Fazerin suklaata, jonka Kristin minulle Hong Kongista etsi!

Niin paljon en ole koskaan halunnut heittää viinirypäleitä olkani yli ja kääntyä kannoillani! Minä sentään toin lapsille tuliaisia, kun palasin lomaltani. Mutta karkkia en halua näille lapsille enempää tuupata. On hirvittävää katsella, miten lapset suostuvat syömään desilitran riisiä, paistettua kananmunaa, ehkä vähän maitoa pari kertaa päivässä ja muu energia tyydytetään sitten karkeilla ja pipareilla. Mutta minusta ei ole tämän maan tai perheen terveysvalistajaksi. Voin vain osoittaa omat valintani muilla tavoin.

PS. onnistuin välttämään häihin menon. Jotain muutakin iloa kolmen viikon sairastamisesta oli laihtumisen lisäksi.

______________________________________________________________________

Kathmandun orpokodillani Aishworyalla on nykyään oma, yksityinen ja varmaan varsin helppo väylä tulla vapaaehtoistyöhön. Host-veljeni Pramod aloittelee osa-aikayrittäjänä niin vapaaehtoistyön kuin Nepalin matkailunkin puolella. Suosittelen!

www.volunteerhome.org

Ja orpokodin nettisivuthan ovat:

www.aishworya.org

Sata lasissa

Reilu kolme kuukautta = sata päivää. Laskeskelin päiviä kalenteristani, kun odottelin talvilomalaisia Suomesta kathmandulaisen hotellin aulassa. Juhlapäivä siitäkin syystä, että näki kaverit pitkästä aikaa ja sai Suomentuliaisia (mm. turkinpippureita, muikkusäilykettä, hapankorppua, Jenkkiä ja Fazerin sinistä). Sitä lähenevää kotiinlähtöä on vaikea arvioida. Toisaalta on hyvä olla, toisaalta joskus tuntee reissuväsymyksen painavan.

Sain taas nähdä Nepalia turistin silmin. Kathmahdussa kiertelimme Durbar Squarella, vierailimme apinatemppelillä ja orpokodilla sekä kävimme kansantanssiesityksessä. Pikaisen Kathmandun jälkeen Kamal ajoi meidät taksillaan Pokharan rauhaan ja järvimaisemiin.

orpokodin tanssitunti nepalilaisen poliisinaisen pitämänä

Rahulin lempinimi on nykyään Lauri

Durbar Square

helykauppiaan tytär

perinnepeli: vuohet ja tiikerit

Apinatemppelin portaat

Mattia vähän jänskättää kun iso riikinkukko lähestyy...

Kamal ja Reijo

välillä tuli ihan Venetsian tunnelmat

Matti testaa mun host-isän tuliaista..

rauhaa.. maailman rauhaa..

Reijo asettelee sormia mallin mukaan

Anne kaunokainen

siinä se maailmanrauha on

mun huoneesta ei löytynyt elävää torakkaa.. vain ovenrakoon liiskattu

Parikin ystävää kirjoitteli sähköpostia ennen lomaani ja kyseli olenko pysynyt terveenä. Hymistelin tyytyväisenä: ihmeen terveenä koko ajan, ei edes yhtä lääkärikeikkaa. Koko pari viikkoisen lomani olinkin sitten sairaana. Syyksi paljastui loinen, joka oli tullut likaisesta juomavedestä. Turvauduin lääkärin hoitoon ja antibioottikuureihin kaksi kertaa, kunnes en enää jaksanut ja kävelin yhtenä aamuna sairaalan päivystykseen.

Kun nyt en ole enää ihan keltanokka Nepalinloisija ja sairaalaelämäkin tuli tutuksi, voin antaa muillekin muutaman vinkin

- Saattavat sanoa, että yksityislääkäri on kallis. Totuus vastaanottomaksusta ainakin Pokharassa on siinä 25 € paikkeilla.

- Varaudu vaatimaan palvelua. Jos laboratiorio huutaa tyhjyyttään, kysy missä on toinen laboratorio.

- Sairaalassa pitää maksaa kaikki ennen kuin tapahtuu mitään. Turha siis odottaa labratuloksia ennen kuin olet käynyt kassalla.

- Varaudu noutamaan koetuloksesi itse. Mikäli sinulla on saattaja mukana, voi hän hyvin hoitaa kaikki juoksujutut puolestasi. Jos sinulla ei ole saattajaa, auttaa "helper".

- Tästä syystä nepalilaiset ovat usein isolla porukalla sairaaloissa.

- Jos lääkäri kehottaa sinua ensitöikseen menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia, ei se ole (välttämättä) lääke vaivaasi vaan syvästi kulttuurissa asuva juttu: jo parikymppisenä pitäisi olla huolissaan, jos ei ole päässyt naimisiin.Kun olet kertonut eurooppalaisesta elämäntavasta yksinasumisineen, pääset pikkuhiljaa kertomaan itse vaivastasi.

- Unohda intimiteettisuoja. Samassa huoneessa voi parveilla parikymmentä ihmistä hoitohenkilökunnasta toisiin potilaisiin ja saattajiin..

Yksi lempisanonnoistani on Sade peittää onnellisten jäljet. Niin nytkin. Viimeisellä yhteisellä aamupalalla järvenrannassa olkapäät kastuivat. Lento Kathmanduun myöhästyi ukkosen takia tunnilla. Ja minun silmäkulmani kostui, kun katsoin loittonevia taksinvaloja. Minä jäin tänne. Niin yksin olen harvoin kokenut olevani.

Illalla oli myrsky. Täällä myrskyää, kun talvi loppuu. Taivas oli sinisenharmaa ja salamat tanssivat kukkulan takana. Kurkkasin hotellihuoneen ikkunasta: lähipizzerian savupiipusta nousi lupaava harmaus. Kattopellit ryskäsivät ja paine ajoi pizzauunin savun sisään. Toisten turistien kanssa vaihdoimme Yhteisen Kokemisen katseita. Myrsky antoi samalla syyn mennä pizzalle. Lomalaisten kanssa olimme pysytelleet nepalilaisessa ruoassa.. momoja, saag paneeria ja jopa daal bhaatia, vaikka vannoin pysyväni erossa riisistä.

Suomalaisten ystävieni iloksi tai häpeäksi puhuin lomamme aikana niin paljon nepalia kuin vaan pystyin... Yo hot chocolate ki capuccino -kysyin yhtenä aamuna. Onko tämä kaakaota vai kahvia? Sähkökatkon aikana capuccinon valmistuksessa piti vähän joustaa: olivat tehneet sen lisäämällä kaakaopulveria kahviin.. ihan ei ollut sama juttu.

Yksi hindujen tärkeimmistä juhlista, Mahashivaratri osui kohdalle ollessani Pokharassa. Silloin juhlitaan Shivaa polttamalla kokkoja.. ja ruohoa. Tätä asiaa Lonely Planet ei paljasta, mikä lienee ihan hyväkin. Mutta minä paljastan. Shivaratrina marihuanan poltto on Nepalissa sallittua! Se on suorastaan kunnon hindun velvollisuus, sillä niin Shivakin mieluusti tekee.

Kiitos Sallalle vinkistä paljastaa olinpaikkani tarkemmin. Alla kuvakaappaus ja linkki Google mapsiin. Lähin "hakusana" on Ratnanagar.

http://maps.google.com/maps?f=q&source=s_q&hl=fi&geocode=&q=Bharatpur,+Central+Region,+Nepal&aq=1&sll=37.0625,-95.677068&sspn=40.681389,79.013672&ie=UTF8&hq=&hnear=Bharatpur,+Chitwan,+Central+Region,+Nepal&ll=27.630254,84.496155&spn=0.001393,0.002411

Ja miksi se suomalaisten kanssa lomailu on niin kivaa? Kenenkä muun kanssa voit...

- Laulaa Leevi and the Leavingsia taksin takapenkillä.

- Nauttia munasaannoksista.

- Keksiä lisää synonyymejä sanoille pyrstöyskä ja hulivilikakka. Kuten Nepali Set.

- Suunnitella reissumuisteloita ensi kesälle.

- Nauraa viikko nepalilaisen kahvin valmistukselle. Se kun taitaa lopulta olla Suomen nepaliravintoloiden juttu, ei nepalilaiset käytä kahvia juuri ollenkaan.

Kiitos Anne, Matti P. ja RR huippulomasta!

ihmeelliset vuoret