Totuus löytyy kaurapuurosta

Tänään näin joulupukin. Ihan totta! Ja pukki ehti ensin. Se nosti kätensä vilkutukseen, kun minä paljastin sille hölmistyneimmän ilmeeni.Olin palaamassa kuntosalilta, mietin kaurapuuroa, joululahjoja ja sitä, miten juoksun rytmi alkaa taas löytyä. Pukki meni ohi istuen Coca-Cola-auton lavalla räikeän muovikuusensa vieressä.

Joulupukin näkeminen Aasiassa tuntuu kummalliselta. Joulupukit eivät vaan kuulu tänne, mutta samaan aikaan lapsi minussa herää ja ilahtuu suunnattomasti näkemästään! Muistan yhä elävästi, miten kolme vuotta sitten Intiassa näin yhden ainoan joulupukin ja se osui joulupäivään. Sekin vilkutti, ja me vaan paineltiin bussilla ohi.

Jouluun on 12 päivää. Se oli niitä ensimmäisiä kysymyksiä, joita minulle esitettiin tänä aamuna. Ihan ensimmäinen kysymys oli, että saako Suomesta paristoilla toimivia käsiproteeseja. Meidän talossa vierailee usein eräs yksikätinen mies. Kerran hän kysyi minulta, olenko nähnyt proteesia ennen. Tänään hän kertoi minulle tarinan kätensä menetyksestä, seitsemän vuotta sitten armeijan ja maoistien yhteenotossa. Tämä mies työskenteli armeijassa. Yhteenotossa kuoli muutamia ja siinä räjähti pommikin, joka vei käden. Se vei myös näön ja kuulon joiksikin kuukausiksi. Toivuttuaan mies lensi Delhiin ja sai proteesin. Saksalaisen proteesin, mutta Delhiin oli lyhyempi matka kuin Saksaan. Ja siitä asti on kaiherrellut ajatus sähkökädestä, jonka sormia voisi liikuttaa. Lupasin kysyä, tietääkö Suomessa kukaan.

Entä muistatteko vielä Bradin ja Jolien? Ne meidän koirat. Ne ovat tai olivat Pramod-veljen koirat ja Pramod on nyt ollut yli kuukauden lomalla Hong Kongissa. Kukaan muu ei oikein välittänyt koirista ja niiden huolenpito oli vähän niin ja näin. Yhtenä aamuna kysyin aamaalta, missä koirat ovat? Vastaus tuli jalan heilautuksen kanssa: "minä potkaisin ne portista pois kadulle, kukaan ei niistä tykännyt! Ja niiden ruokaan meni rahaa ihan turhaan! Aina riisiä ja munia!" Siis siinä syy, miksi koiran haukku oli loppunut. Ehkä naapurit valittivat jatkuvasta ulinasta, sillä koirat olivat tottuneet nukkumaan Pramodin kanssa. En ole ihan varma, voiko pitää paikkansa, että koirat on noin vain potkaistu pois. Nepalilaiseen huumorintajuun sopisi myös pieni kiusanteko. Toisaalta meidän aamaassa on munaa sen verran enemmän kuin useimmissa miehissä, että enpä ihmettelisi... Vähän luulen, että koirat voivat olla myös jonkun muun kodissa odottamassa Pramodin paluuta.. Enpä tiedä. Jokatapauksessa olen salaa tyytyväinen, ettei meillä ole enää koiria. Toisaalta minua surettaa, miten kotikoirat oppivat elämään kaduilla... Mutta on sanomattakin selvää, että odotan sitä näytelmää, joka syntyy kun Pramod palaa kotiin! Käsittääkseni hänelle ei ole kerrottu koko totuutta, vaan vastaukset kysymyksiin koirien voinnista ovat olleet enemmänkin "iiiihan hyvin kai" -luokkaa.

Toisaalta saattaisin ottaakin koirat takaisin, jos pääsisin samalla Himaal-pojasta eroon. Kirjoitin jo joskus ajat sitten hemmotelluista nepalilaispoikalapsista. Usein siis perheen pojat kasvatetaan varsin lempeästi, ihan liian kanssa.. ja mitäpä muuta näistä sitten tulee kuin ulisevia kiusankappaleita? Nyt meidän talossa on yksi sellainen ja ero muihin 5-vuotiaisiin on valtava. Himaalin kanssa meille muutti hänen kaksi isosisartaan. Heidän äitinsä on sairaalassa ehkä jonkin sortin vaikean raskauden takia, ja isä viettää suurimman osan ajastaan sairaalassa, kuten maassa on tapana. Lapset saivat yhden ison huoneen vierailunsa ajaksi ja meidän lapset siirtyivät siitä huoneesta olohuoneen lattialle. Ei tunnu reilulta, mutta varmaan ihan toimiva ratkaisu kuitenkin. Tytöt käyvät yksityiskoulua ja näyttävät varsin kauniilta silitetyissä ja siisteissä koulupuvuissa lettinauhoineen. Aamaa sanoi, että lasten isä lupasi hänelle riisiä lasten pitämisestä. Minun länsimaisuuteni huutaa muun kuin riisin perään! Pyydä kunnon korvaus hoidosta! Mutta vähitellen alan päästä sisään yhä enemmän aasialaiseen ajattelutapaan. Jumala antaa ja jumala ottaa. Kaikesta selvitään ilman stressaamisia, joskus rahaa on vaan enemmän käytössä ja joskus enemmän.

Viime talven suomalaiset vapaaehtoistyöntekijät käyttivät kaikki talon lapset hammaslääkärin hoidossa. Monelle lapselle se oli elämän ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin kerta. Korjattavaa löytyi monelta jopa yli sadan euron arvosta. Lapsia on tullut sen jälkeen kuusi lisää ja käytin heidät tarkastuksessa. Jos meidän kouluaikana laulettiinkin "Tiedän paikan kamalan, koulun hammashoitolan, siellä hampaat revitään..." niin nämä lapset odottivat iloisina ja kiitollisina tarkastukseen pääsyä. Kolmella tarkastuksessa käyneistä tilanne oli aika paha. Mätiä, mustia hampaita tai maitohampaita, jotka eivät ole lähteneet rautahampaiden tieltä. Viime vuoden vapaaehtoiset kertoivat ihmetelleensä, miten jotkut lapset ovat voineet edes syödä. Minä ihmettelen ihan samaa ja haluaisin tarjota hoidon näillekin lapsille kiireellisyysjärjestyksessä. Pistetään joululahjakampanja siis jatkumaan. Olethan yhteydessä, jos haluat tukea lastemme hammashoitoa.

Ja sitten lupaamani kuvakierros Aishworyan uudessa talossa:

Biru vanhassa, tyhjässä talossa

uusi talo vanhan talon katolta katsottuna

uusi portti ja vanha kyltti

kotialttari

meillä on iso olohuone!

mahtuu tanssimaan!

alakerran makuuhuonessa katsotaan myös telkkaria

toinen ja kolmas kerros

katolla on oikein pyykkinarut

PS. Ehkä samalla minuutilla, kun olin kirjoittamassa koiristamme kadulla, tuli Brad takaisin! Se on väsynyt ja rapsuttelee kirppujaan... ja haukkuu tietysti. Aamaa sanoi, että se oli pois VAIN 15 päivää...