Aaja ke baar ho?

Aaja budhabaar ho. Nepalin kielen opiskelu on kaynnistynyt. Viikon intensiivikurssi on puolivalissa, nythan on keskiviikko, kuten kysymykseeni vastasin. Kieli vaikuttaa varsin hauskalta ja jotakuinkin mahdolliselta oppia ainakin yksittaisten sanojen osalta. Meille suomalaisille jotkut sanat ovat entuudestaan tutun oloisia ja tarttuvat helposti matkaan. Esimerkiksi mina = ma, minun = mero, kuinka paljon = kati, kenen = kasko. Muita hauskoja sanoja ovat esimerkiksi vahaista maaraa tai tunnetta kuvaava alikati tai aliali. Toisinaan opetus keskeytyy RAMROO (raamro) huudahduksiin, se tarkoittaa yleisesti hyvaa ja kivaa.

Pidamme majaa Kathmandun Kalanki-nimisessa kaupunginosassa. Miten tuo nimi opittiin? No, kalanki pitais muistaa, etta kalankissa ollaan...

Meita on seitseman 6-10 kk vapaaehtoistyojaksolaista. Lisaksi on paljon muutamien viikkojen duunareita. Kanssani naista seitsemasta kaksi tulee samaan orpokotiin toihin. Toinen on jenkki ja toinen on britti. Mina opin hyvin englantia heidan kanssaan, mutta mika tulee olemaan aksenttini?

Nepalilaiset ovat tosi kivoja ja hymyilevia tyyppeja, kuten matkailumainoksetkin lupaavat. Omakohtaisesti sain kokea sen, kun olimme pienessa ryhmassa lahistolla ostoksilla ja jouduimme umpikujalle. Pieni, vanha nainen tuli luoksemme ja viittiloi meita kotiinsa. Poika (tai pojanpoika) puhui kanssamme hyvaa englantia. Otimme ryhmapotretit ja joimme teet. Pahaksi onneksi iltapaivasateet yllattivat, mutta ei hataa, vastusteluistamme huolimatta saimme kyydin hostellille.

Kuten Facebookissa kerroin, jaivat matkatavarat jonnekin Lontoo-Delhi akselille. Nyt on eletty nelja vuorokautta ilman ja kai tama jotenkin menee. Eniten tyhmyydesta kertoo kai se, etta laakkeet ovat rinkassa. Kaiken muun kai saakin taalta hankittua. Mutta noitten takia alkaa hengitystiet arsyyntya ja flunssa sita myoten pakata paalle. Onni tai epaonni, mutta me kaikki suomalaiset olemme ilman tavaroita. Pystymme tsemppaamaan toisiamme ja luomaan uskoa, etta saamme ne viela. Lisaksi pakollisille ostoksille loytyy seuraa.

Avasin nepalilaisen puhelinliittyman, mutta ulkomaan tekstiviestit eivat tunnu lahtevan  hyvin. Vastaanotto on kai toiminut ja jos ei, eli et oo saanut vastausta, niin silta varalta oothan muhun yhteydessa. Sahkoposti on siis varmin tapa olla yhteydessa, jos ei ole kiire.

Ruoka on vallan mainiota, daal bhaat maistuu, mutta meille on tarjottu myos lansimaisia herkkuja, kuten pastaa, paahtoleipaa ja lettuja.

Ma aliali Nepali bolne.
Eli puhun vahan nepalia. Hehhee, siihen on viela matkaa.

PS> jatkossa kirjoitan blogitekstit lapparilla ja lisaan kuvat mukaan. Nyt se lapparin laturi on.. arvatkaas missa!