Kun korvapuusti kohtasi momon

Nepalin kesäloma - tai joulu, kuten he itse kuvailevat, Dashain alkoi perjantaina 8.10. Nyt viikkoa myöhemmin totean Kathmandun sulkeutuvan koko ajan lisää ja lisää. Kaupunkilaiset ovat siirtyneet perheittensä luokse maalle. Kaikki kolme lähikuppilaa, ne joista saa kunnon kahvia, ovat kiinni. Taksit ja tuktukit kulkevat vähintään puolta harvemmin kuin yleensä ja jopa naapurikaupunkeihin vievät bussit ovat lakanneet kulkemasta. Voitaneen mielestäni puhua siis kesäloman JA joulun yhteytyksestä.

Kathmandu hiljenee

Thamel

Vuohet katsovat paheksuvasti väärin pysäköityä moottoripyörää

Talon neljästäkymmenestä lapsesta yli puolet ovat lomalla sukulaistensa tai muitten ystävien luona. Loppujen kanssa vietämme varsin aasialaistyylistä, hyvin löysää vapaa-aikaa. Telkkari on ykkönen. Nurinkurista, kun täällä lapsia suorastaan kannustetaan katsomaan telkkaria tauotta. Suomessa yleensä tauotetaan telkkarin katselu ulkoilulla tai leikillä.. tai paremminkin tauotetaan muu toiminta hetkellisellä telkkarin katselulla.

Minä olen saanut yliannostuksen telkkarista, vaikka minulla on sentään neuletyö aina käsissä. Tein itselleni pipon (täältä tullaan Everest!). Lisäksi lasten sukat ja lapaset ovat edelleen jatkuvan työn alla joulua ajatellen. Olen sentään ottanut päivittäiset kävelyretket ohjelmistooni. Hyvinä päivinä niihin kuuluu hyvä eksyminen. Ja joutilaisuudessani olen kehittänyt itselleni taas addiktion kahviin... ja uutuutena suklaakakkuihin! Myönnettäköön, että kakkupala päivässä taitaa olla lähinnä totuutta. Mutta niinhän dashainiin kuuluu syöminen ja shoppailu, lohdutimme toisiamme kakkupaloja korkatessamme ruotsalaisen vapaaehtoiskaverin kanssa!

Yhtenä päivänä saimme vieraaksemme orpokodille nepalilaisia nuoria aikuisia, jotka kokkailivat meille momoja ja jälkiruoaksi intialaista "Gajar ko haluwa"

Momothan ovat perinteisiä nepalilaisia taikinataskuja, joissa on täyte kasviksista tai kanasta. Lisäksi on tarjolla buf momoja, lienevät varsin lihaisia. Yleensä momot höyrytetään kypsiksi, mutta paistetut ovat tietenkin hippasen parempia. Ja syödessä momot dipataan maustekastikkeeseen! Ja mikäs sen kätevämpää kuin poimia momot kaupan pakastealtaasta!

Tässä "haluwan" ohje ilman mittasuhteita. Lopputuloksen kuuluu olla pehmeän makeinen ja mausteinen

- raasta porkkanaa

- laita kuumalle pannulle kirkastettua voita ja paistele porkkanaraastetta siinä miedolla lämmöllä vähintään puolisen tuntia

- lisää joukkoon kardemummaa

- lisää joukkoon palaseksi revittyjä vaaleita rusinoita

- lisää joukkoon puolitettuja cashew-pähkinöitä

- lisää joukkoon maitoa ja sokeria tai käytä hylamaitoa

- hauduttele lisää miedolla lämmöllä.

Kotialttari juhlakuntoon, aamaa ja Rahul.

Ghee eli kirkastettu voi.

maitosailyke

Dilip tanssii

Kypsat momot ilman kastiketta.

Isotkin tanssii.

Vieraat toivat lahjaksi koulutarvikkeita ja vaatteita.

Ensimmäisen lomaviikon tiistaina tein lupaamani välipalan isäni syntymäpäivän kunniaksi. Pääsin hetkeksi keittiön valtijattareksi Sunitan ystävällisesti auttaessa minua. Halusin tarjota terveellistä ja vaihtelun vuoksi normista proteiinipitoisempaa ruokaa: omenaa, kananmunaa, pähkinöitä ja päälle suklaakääretorttua! Pähkinät paistoin kuivalla pannulla sipulivarsien ja pienten sipulipalojen kanssa. Kääretortun koristelin pienillä Suomenlipuilla - kiitos Reetta ja Sampsa hauskasta läksiäislahjasta! Lapset tykkäsivät lipuista kovasti!

Näytin samalla valokuvia perheestäni. Toisin kuin ounastelin, eivät eniten kiinnostusta herättäneetkään pellavapäiset lapset, vaan äitini ja isoäitini. Heidän ikäänsä ihailtiin kovasti! Jo 60+ ja jopa 80+. Nepalilaisten keskimääräinen elinikä on näet vain noin 60 vuotta.

Tarjoamani tukevan välipalan vuoksi päivällinen oli tuona päivänä kevyt. Se oli paistettua riisiä ja nuudelia! Annoinkin vähän nauravaa palautetta ruoan keveydestä :D

Tässä yhteydessä lienee luontevaa kertoa vähän ruoan hintatasosta Nepalissa. Aikaisemmin olen  hehkuttanut ainakin Facebookissa, miten suodatinkahvi maksaa lähikuppilassa 0,4 €. Kalleimmillaan kupillinen kahvia lienee 1,5 €, mutta yleensä euron tai alle kalliimmissakin paikoissa. Banaanit maksavat yleensä 0,05 €/kpl ja omenat ovat jotakuinkin puolet kalliimpia. Kananmunat maksavat noin 0,05 € ja puolestatoista kiloa pähkinöitä maksoin 2 €. Kuvassa näkyvät kääretortut maksoivat leipomossa yhteensä 4 €. Hintataso Kathmandussa on luonnollisesti muuta maata kovempi.

Ja sitten ne korvapuustit. Pääsin tutustumaan Kathmandussa, itse asiassa tässä hyvin lähellä, asuviin suomalaisiin! Kävimme keilaamassa ja jatkoimme iltaa katsomalla mainioita valokuvia kansainvälisen koulun päättäjäispäivästä. Juhlaan oli kuulunut jokaisen kansalaisuuden tuomat oman maan herkut - ja kansalaisuuksia on koulussa yli seitsemänkymmentä! Suomen pöydässä oli ollut tarjolla lihapullia, perunasalaattia, karjanlanpiirakoita, korvapuusteja.. Näistä ylijääneitä sitten maistelimme pizzan kyytipoikana iltaa viettäessämme. Voin sanoa, että korvapuustit eivät ole ehkä vielä koskaan maistuneet niin hyviltä, kuin ne maistuivat täällä!

Syy on tietysti rakkaudessa kotimaan ruokaan. Kuluneella viikolla olen vetänyt myös salmiakkiöverit, vaikka tapoihini kuuluu yleensä pysyä kohtuudessa. Ja hapankorppua olen maistellut lähestulkoon tippa linssissä. Kiitos Matti tuliaisista!

Loppuun kerron vielä meidän lasten linssiluteilusta. Kirjoitin jutun Kirkko ja Kaupunki -lehteen (numero 37)  vapaaehtoistyöstä täällä Nepalissa. Jutun yhteydessä julkaistiin iso kuva, jossa ovat orpokotimme pojat Karish ja Sonip. Katsoimme näkoislehteä netistä sen ilmestyttyä. Pojat olivat ihanan innoissaan saamastaan julkisuudesta! Kulkivat rintaa röyhistellen ja puhuivat niin uskottavasti muuttavansa Suomeen mukanani, että toiset lapset jo tulivat varmistamaan asian todenperäisyyttä minulta.

http://www.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti

hah! retiiseja!

Suvivirren aikaan

Koulun lukuvuosi päättyi lokakuun alkupuolella, kun Dashain alkoi. Kai sitä voisi kutsua kolmen viikon kesälomaksikin, suomalaisen lienee vaikea päästä irti kesäloma-ajattelusta. Säät ovat nyt parhaimmillaan Nepalissa. Kathmandun päivälämpötila on 28 asteen kieppeillä, öisin on vilpoista, aurinko jaksaa paistaa eikä sateita ole kiusaksi asti. Säät alkavat kylmetä tästä niin, että muutaman kuukauden kuluttua ollaan toisinaan öisin jo pakkasen puolella ja päivälämpötilakin tippuu pariinkymmeneen.

Koulun päättäjäisiä vietettiin kahtena päivänä. Sitä ennen päättäjäisiä oli kai harjoiteltu useampana päivänä, sillä lasten ei ollut välttämätöntä mennä kouluun noin viimeisen viikon aikana. Ensimmäinen juhlapäivä oli pitkä, kuuma ja pölyinen. Tarjolla oli enimmäkseen tanssiesityksiä, mutta myös sketsejä ja puheita. Jokaisen luokan paras palkittiin ja meidän orpokodin lapsista palkinnon sai kolme! Lisäksi muutamat muut saivat muita palkintoja, esimerkiksi musiikkikilpailusta tai arvosanojen korottamisesta. Toisena päivänä nähtiin osittain samoja tanssiesityksiä ja silloin kaikki entiset rehtorit kunnioittivat (vain viisituntista) juhlaa läsnäolollaan.

Shivapuri higher secondary school tarjosi lounaan ainakin joillekin osallistujille. Olin onnekas, sillä nepalilaisen ruoan parhaimmisto näyttäytyi taas! Ensimmäisenä päivänä söimme toimistohuoneessa riisilastuja ja taivaallisia kasvismuhennoksia. Mukana oli juustoakin, sitä kun ei ole kotona nähty. Herkkuhetkeni keskeytti rapina nurkassa. Siellähän oli rotalla pesä kaapissa, jonne se kulki katolla olevasta reiästä edestakaisin. Olin ainut, joka kiinnitti asiaan mitään huomiota, eli onnekas rotta lienee opettajakunnan suojatti. Toisena päivänä söimme onneksi alakerroksen luokkahuoneessa.

Minulta kysyttiin kiinnostusta tulla opettamaan kouluun joinakin päivinä. Mielenkiintoinen tilaisuus - enköhän käy kokeilemassa loman jälkeen! Mielenkiintoista on myös kokea, miten opettaminen voi toimia ilman kummempia materiaaleja luokassa, jossa on vain pulpetit ja valkotaulu.

Yksi opettajista muuten kertoi, että Kathmandun ilma on yhtä epäterveellistä hengitettäväksi, kuin jos polttaisi 18 savuketta päivässä... En kyllä epäile väitettä yhtään, sillä nyt sadekauden päätyttyä ilma alkaa jo olla aika harmaa. Ja huonompaan suuntaan ollaan koko ajan menossa.

Dashain on Nepalin vuosittaisista juhlista tärkein. Viidentoista päivän aikana syödään ja shoppaillaan yllin kyllin! (jep, sopii mulle!) Monet kaupat mainostavat Dashain-alea.. Eläimiä uhrataan Durga-jumalattaren kunniaksi, joka murhasi Mahisasura-biisonipaholaisen (suora käännös, ei ehkä kaikkein toimivin..). Dashain lienee verrattavissa Suomen heinäkuuhun, jolloin koko maan sanotaan menevän kiinni. Pohjolassakin uhraamme tuhannet makkarat grilleille ja kiukaille Tapolan suvun suosiollisella avustuksella ja kaadamme Karhut rantakallioille. Täällä tuo kiinnimeno on kyllä totaalisempaa.. minua kehotettiin nostamaan ennakkoon pankkiautomaatista käteistä, sillä niitä ei niin vaan täytetäkään loman aikana. Liikenne kaupunkien välillä on tukkoista, kun ihmiset haluavat lomailla sukulaistensa luona. Ravintolat Thamelin ulkopuolella suljetaan kokonaan, kun omistajat lähtevät maaseudulle sukuloimaan...

Puhun ehkä ruoasta koko ajan, suonette anteeksi. Huomasin harmikseni, että olen joutunut melkoiseen sokerikierteeseen. Lurauttavat nimittäin pariin desiin teetä ruokalusikallisen sokeria. Ilmankos syöminen pyörii koko ajan mielessä, kun nauttii vahvasti sokeroitua teetä ja riisiä vuorotellen... Ei pelkoa laihtumisesta.

palkintokaappi sai taydennysta

Meiltäkin on iso joukko lapsia sukuloimassa nyt Dashainin aikaan. On liikuttavaa nähdä, miten onnellisia he ovat maiseman vaihdoksesta. Yhtenä päivänä kolme pientä tyttöämme lähti naapuriin yökylään. He tulivat koputtamaan huoneeni ovelle ja kertomaan asiasta. Ajattelin, että pitäähän näin suurta asiaa lähteä ihan pihaan asti katsomaan.. ja sain hyvänyönsuukot jokaiselta. Joskus tulee niitä hetkiä, kun sydän on pakahtua onnesta. Siitä saa työskennellä näitten lasten kanssa ja kun on päässyt perheenjäseneksi.

ennen juhlaa koulun katolla

nama pikkuiset saivat paljon huomiota (enka ihmettele miksi)

luokan paras Dilip

luokan paras Soni

aamaa ja Premila ylpeina, eika suotta!

Shanjana palkittiin musiikkikisasta

Sonip ennen tanssiesitysta

Grace

tanssiryhma odottelee

Lavalla! Meidan Sonip ja Grace etualalla

korvatillikka

runo koulun julkaisemassa vuosikirjasessa

Gai Jatra ja Sarad

Tuli aamu, jolloin heräsin ennen kellon soittoa iloiseen pulinaan keittiön takapihalla ikkunani alla. Houkuttelevat tuoksut saapuivat pian perässä. Sen päivän juhla oli nimeltään Sarad, ja sitä vietetään perheittäin, kuolleitten omaisten muistamiseksi ja kunnioittamiseksi. Vaikka kello oli vasta kuusi aamulla, oli ruoan valmistus hyvässä vauhdissa. Onhan suitakin sellaiset viisikymmentä. Suvun vanhimman on maksettava kaikkien juhlaruoat, joten host-sisareni Pramila oli käynyt hankkimassa ne isänsä siskon piikkiin. Juhlan vietto oli siirretty muutama vuosi sitten Pramilan kotoa orpokodille. Mikä onni asua työpaikalla, jossa yhdistyy samalla nepalilainen perhekulttuuri!

Paloittelimme uskomattomat määrät kasviksia, keittelimme riisiä ja maitoa, paistoimme leipää öljyssä, hämmensimme tuoksuvia kasvispaistoksia.. taivaalliset tuoksut leijailivat tuntitolkulla. Minut tosin otettiin mukaan vain pilkkomisosuuteen. Sen jälkeen kun tarjosin apuani, minulle tarjottiin ystävällisesti vain syötävää... Lapset haimme koulusta tavallista aikaisemmin, tiffin- eli välipala-aikaan yhdeltä. Sukulaisia oli tullut taloon jo aamulla ja heitä tuli päivän mittaan vielä lisää.

Narendra ja Santi

Jack paistaa leipää

alkupalat

Ja sitten syötiin! Helppo unohtaa ne päivät, jolloin on kärvistellyt nälissään ja odottanut kieli pitkänä riisi-linssiliemi annostaan.. Helppo unohtaa (hetkeksi) jopa ruisleipä, edam-juusto ja kylmä, tuore maito. Sarad tulee muuten toistumaan kuukauden sisään vielä toisen kerran. Ehkä sitten yritän ponnekkaammin päästä mukaan keittiötiimiin, sillä haluaisin todella oppia lisää nepalilaisen ruoan valmistuksesta.

Nepalilainen tapa on muuten lappaa ruokaa lautaselle niin kauan, että kiellät tarjoamasta enempää. Sen vuoksi on hyvä opetella sana pugyo, joka merkitsee täyttä tai tarpeeksi syönyttä. Tai mieluummin koko lause: Malai pugyo laagyo. Eli sanajärjestykseltään: Minä kylläiseksi itseni tunnen.

Nepalilaiset muistelevat keskuudestamme poistuneita muutenkin, muun muassa elokuussa Gai Jatran eli suomeksi "Lehmä Festarin" merkeissä. (Joo, ehkä, tosiaan, jos tämä festari tuodaan Suomeen, viilataan nimeä vielä vähän.) Tämän tapahtuman taustalla on kaunis tarina. Kuningas ja kuningatar olivat menettäneet poikansa, jota kuningatar suri niin, ettei tahtonut palata entiseen elämäänsä ja ulkoilmaan ollenkaan. Niinpä kuningas kutsui kaikki, jotka ovat vuoden sisään menettäneet omaisensa palatsin pihalle juhlimaan. Ihmiset pukeutuivat lehmiksi tai muihin karnevaaliasuihin ja jopa ratsastivat tavallisilla lehmillä! Kuningas kutsui kuningattaren parvekkeelle: katso, nämä kaikki sadat ihmiset ovat menettäneet läheisensä kuluneen vuoden aikana, mutta elämä jatkuu, eikä hauskanpito ole kiellettyä!

Matkaoppaat tosin kertovat Gai Jatran tulleen alun perin siitä, että newarit uskovat lehmien vievän kuolleet ihmiset seuraavaan maailmaan. Niinpä kuolleitten omaiset kokoontuivat kaduille ja ohjasivat lehmiä kulkemaan jonoissa yhteen suuntaan. Naamarit ja karnevaalit olisivat siten myöhempää perinnettä ja vieneet tapahtuman alkuperäisen hengen mennessään.

Minunkin isäni poismenosta tulee kohta kuluneeksi vuosi. Isän syntymäpäivänä 12.10. lupasin tarjota aterian koko orpokodin väelle ja osallistun täten osaltani nepalilaiseen elämäntapaan.

Ja sitten iloisempiin asioihin, nimittäin lukijapalautteeseen... (ainakin minua ilahduttaa jo pelkkä termi). Minulta on toivottu lisää nepalin kielen alkeita blogitekstien yhteyteen. Lukijoiden toiveet ja kommentit ovat aina enemmän kuin tervetulleita! Ja nyt muutaman kuukauden jälkeen olen innostunut ehkä enemmän nepalin kielen opiskelusta kuin alkuunsa.

Gai muuten lausutaan englanninkielen guy tapaan, mikä merkitsee hemmoa, häiskää, tyyppiä jne. Sana lehmä oli siis varsin helppo omaksua ja muistaa.

Nepalin kielisistä sanoista ehdoton suosikkini on edelleen paatalo, joka merkitsee ohutta tai laihaa. Samaa merkitsee myös dublo! Eikä unohtumaan päässyt ole myöskään ensikuuleman jälkeen raato, joka merkitsee punaista väriä.

Jos kuuntelet nepalilaista puhelimessa, toistuu la, la, la, la, la... usein. Samoin kuin suomalainen puhelimessa, joo, joojoo, joo, joo... la la tarkoittaa jotakuinkin OK:ta, samoin kuin puhekielessä usemmin käytetty hunchha (lausutaan: untza).

Minunkin suustani alkaa taipua Mitho chha ruoan päätteeksi, se oli herkullista! Sekä Maalaai thik chha vastauksena kysymykseen Tapaailai kasto chha? Eli miten sulla menee? - minä olen ihan ok.

Toisinaan kerron nepalilaisille, miten suomen kielen sanat maha ja masu tarkoittavat vatsaa. Nepalilaisille taas maasu on liha ja maha hunaja.

On myös helppo kysyä Kati paisaa, eli mitä maksaa.. mutta vastauksesta en nepalin kielellä vielä ota selkoa. Alikati taas tarkoittaa vähän aineellisessa merkityksessä ja Aliali vähän aineettomassa.

Niin, ja yhtenä päivänä tapasin Anitan, joka tutustumisemme päätteeksi ihmetteli, miksi äidilläni on nepalilainen nimi. Anita on täällä aika suosittu etunimi, kuten muutkin A:lla alkavat naisennimet.